Jauhemaalaukset koko Suomen alueelle

Jauhemaalauksella saat kestävän ja laadukkaan pinnoitteen tuotteellesi. Meidän automaattilinjamme tekee jauhemaalauksesta nopeaa ja helposti toteutettavaa. Jauhemaalaus soveltuu erinomaisesti teräs- ja alumiinipinnoille.

Yhteistyöverkostomme tarjoaa luotettavia, vastuullisia ja monipuolisia maalitoimittajia. Pystymme toteuttamaan myös erikoismaalauksia esimerkiksi terveydenhuollon ja puolustusvoimien tarpeisiin. Lisäksi meiltä saat laadukkaita decoralmaalaus- ja häivemaalaukset.

Maalaamme jopa 50mm vahvaa materiaalia kustannustehokkaasti

Pinnoitusmenetelmämme soveltuu eri muotoisille kappaleille, oli kyseessä sitten tasainen tai monimutkainen pinta. Voimme maalata kaiken pienistä kappaleista aina 6-metrisiin terästuotteisiin asti.  Tarvittaessa käytämme 3D-mallinnoksia varmistaaksemme työn onnistumisen haastavissa kappaleissa. Linjastomme äärimitat ovat 2m x 1m, mutta voimme myös toteuttaa erityisen suuria kappaleita painopiste mallinnoksen avulla.

Tuotantolaitoksemme täyttävät ISO 9001:2015 standardin mukaiset laatuvaatimukset. Teemme jatkuvaa laadunvalvontaa ja varmistamme, että tuotteet lähtevät tehtaalta virheettöminä ja asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Ota yhteyttä niin kerromme mielellämme lisää jauhemaalauksen mahdollisuuksista!

Ota yhteyttä ›

Jauhemaalaus – nopea, kestävä ja kustannustehokas

Jauhemaalaus on erittäin nopea toimenpide verrattuna perinteiseen märkämaalaamiseen. Jauhemaalauksen etuna on se, että kuivumisaikaa ei tarvitse odotella toimenpiteiden välillä. Lisäksi meillä on käytössämme erittäin tehokas automaattilinja, joka nopeuttaa jauhemaalausprosessia entisestään. Tämän ansiosta jauhemaalattu tuote on yleensä valmis parissa tunnissa.

Jauhemaalauksen lopputulos on erittäin kulutuksen kestävä, ja se kestää kolhuja huomattavasti paremmin verrattuna perinteiseen märkämaalaamiseen. Jauhemaalattu pinta säilyttää kauniin ulkonäkönsä pitkään. Lisäksi meiltä saat erittäin kilpailukykyiset hinnat.

Ekologisuus

Olemme ottaneet huomioon ekologisen näkökannan tuotannon kannalta. Olemme vähentäneet fossiilisen energian kulutusta sähköenergian avulla. Valitsimme vastuullisesti päästöjen kannalta energiatoimittajan kilpailutuksen kautta.

Työskentelytiloissa pyritään käyttämään vähäenergisiä ratkaisuja, kuten Led-valaistusta. Laadunvalvonta-alueelle on lisätty kohdevalaistusta laadun tarkkailua ajatellen.

Huolehdimme ympäristöä kuormittavat asiat säädösten mukaisesti. Jätteiden lajittelu, logistiikka ja loppukäsittely kuuluvat osana laatujärjestelmäämme. Valvomme toteumaa alusta loppuun saakka sovittujen toimittajien välisellä viestinnällä.